Jeij! Nyt minäkin, kädetön apina, sain luotua itselleni käyttäjätunnuksen tänne. Harkinta-aika oli pitkä. Suurimpana syynä viivyttelyyni voidaan pitää sitä, että tietokoneet ja minä, saati sitten internet ja minä, emme pelaa hyvin yhteen. Olen onnistunut kaltoinkohtelemaan, jotkut voisivat sanoa, että jopa pahoinpitelemään useammankin läppärin siihen kondikseen, että seuraava sijoituspaikka on ollut Helsingin ongelmajätelaitos.
No niin.. Siinä tuli seuraava paljastus. Elikäs siis olen lukiossa kärvistelevä tyyppi Helsingistä. Ainakin haluan laskea itseni helsinkiläiseksi vaikka en todellakaan asu keskusta-alueella. Raahaudun sinne kuitenkin lähes päivittäin koulun takia. Ihan kiva muuten, mutta onnistun aina ehtimään junaan, joka jää jumittamaan pysäkkien välille niin, että siinä sitä sitten odotellaan parikymmentä minuuttia kiitos valtavan ripeän VR:n!
Tarkoituksenani olisi kirjoittaa vähän kaikesta elämään liittyvästä. Mitä päähän nyt sattuu milloinkin putkahtamaan. Eiköhän blogistani muotoudu aikaa myöten kirjoittajansa näköinen ilman, että minun täytyy ennalta käsin rajata aihepiirejäni tai kirjoitustapaani.
Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin ihan mieletöntä! En ole varma olisinko itse ollut kiinnostunut tälläisesta paskanlätinästä. Eli olet varmasti melkein fanini.. Paino sanalla MELKEIN! Nyt voisinkin palkita sinut, rakas lukijani, ja kertoa vähän lisää itsestäni ja kiinnostuksen kohteistani.
Vietän paljon aikaani kavereitteni kanssa tai tietokoneella, jota käytän myöskin lähinnä sosiaalisiin sutinoihin. Tykkään kaikenlaisesta musiikista. Soitan itse pianoa.. Olen intoutunut musikaali- elokuvamusiikista. Myös leffat kiinnostavat ja voinkin myöntää olevani todellinen leffafriikki. Tykkään romanttisista draamoista. Nyyhkyloput ovat ihania. Olen ehkä vähän sadistinen, sillä nautin siitä, että voin katsella leffateattereissa valojen syttyessä nyyhkyttäjiä. Saan siitä hyvän fiiliksen. Nyt ajattelette varmaa, että voi vitsi mikä sekopää. Hoito kutsuu.. Joo, niin varmaan kutsuukin. Vois olla hauska kokeillakin päivän ajan, mutta hyvänolon tunteeni ei johdu siitä etten omaisi empaatiaa, vaan siitä, että on ihanaa nähdä muidenkin menettävän tunteidensa hallinnan hetkeksi aikaa. En siis ole ihan niin pöpi kuin voisi luulla.
Ruoanlaitto ja leipominen are my life.. On ihanaa kun tuntikaupalla uunissa paahdettu Pavlova hajoaa käsiin eikä voi muuta kuin nauraa epätoivossaan vieraiden kolkuttaessa jo ovella. Parhaat fiilikset leipomiseen ja ruoanlaittoon saakin juuri kavereiden kanssa möhläillessä. Uskokaa vaan, sillä puhun vahvalla kokemuksella!
No ehkä tästä vielä tuleekin jotain. Kaiken sählingin jälkeen. Siis tästä blogista.. Pavlova syötiin vaikka se kahauttikin kuohkeutensa pellolle...
Rakastan teitä jo nyt kultahanini-kärsivätlukijani-kultsukkani!
Voimia teille,
Umore
Kommentit